Hyppää sisältöön

Tuomas Laine

Unikokemus on monen aistihavainnon summa – Tuomas Laine tietää, miltä ylellisyys tuntuu nukkuessa

Tuomas Laine on untuvapeitot ja -tyynyt Mestariin toimittaneen Joutsenen markkinointipäällikkö. Hän jakaa arvomaailman perheyrityksen kanssa: ”Joutsenella korostuu vastuullisuuden lisäksi myös vastuuntuntoisuus”.

Tuomas Laine työskenteli suomalaisessa vetoketjuyrityksessä Manchesterissa vielä 2000-luvun alussa. Ensimmäisen lapsen synnyttyä perhe halusi muuttaa takaisin Suomeen, minkä jälkeen Laine on työskennellyt Suomen untuvatuotteiden lippulaivalla, Joutsenella.

”Halusin jatkaa tekstiilialalla myös Suomessa ja otin yhteyttä Joutseneen. Muutimme sitten takaisin Riihimäelle, vaikka olin joskus uhonnut, etten enää koskaan palaa sinne.”

Paljon matkaillut ja luonnossa liikkunut Laine ei tingi arvomaailmastaan ja peräänkuuluttaa sitä myös työpaikaltaan. Joutsenen kanssa ajatusmaailmat kohtasivat.

”Niin ihmisten, kulttuurien kuin luonnonkin moninaisuutta pitää ymmärtää ja kunnioittaa. Jokaisen tulee kantaa oma vastuunsa. Joutsenella korostuu vastuullisuuden lisäksi myös vastuuntuntoisuus. Jokainen tietää velvollisuutensa ja tekee mitä on luvannut.”

”Joskus ihmiset kysyvät meiltä, mistä he saavat samanlaiset tyynyt ja peitot kuin hotellissa, jossa he juuri yöpyivät”

Joutsenen petivaatteista kuulee puhuttavan ylellisinä. Laine kertoo, mistä se johtuu.

”Pystymme tekemään hyvin kevyellä untuvamäärällä erittäin lämpimiä peittoja. Ilmavuuden ja lämmön tuntee välittömästi, kun peiton vetää päälleen. Välittömästä lämmön tunteesta tulee vauefekti! Sitä Mestariinkin on nyt tulossa.”

Kaikki tyynyt valmistetaan Riihimäellä ja peitoistakin valtaosa. Vain muutama prosentti tuodaan Joutsenen Viron tehtaalta. Laine kertoo tarkkojen tuotantoprosessien olevan korkean laadun takana.

”Puhdistamme untuvamme poikkeuksellisesti itse pölynpoistoteknologiallamme. Meillä on puhtainta mahdollista untuvaa, jota kaikki allergiset voivat huoletta käyttää. Olemme ylpeitä Allergia-, iho- ja astmaliiton tunnuksestamme.”

Ymmärrys hyvän unikokemuksen merkityksestä on kasvanut viime vuosien aikana, vaikka hotellissa vuode onkin mielletty huoneen kruunuksi jo pitkään. Unikokemusta virittävät monet eri aistein koettavat asiat.

”Jo pelkästään kutsuva petaus houkuttelee sängylle makoilemaan. Untuvapeiton kahina kuulostaa korvaan ylellisyydeltä, ja viileä huonelämpötila saa peiton tuoman lämmön tuntumaan entistäkin paremmalta.”

Kukapa ei haluaisi hotellissa koetun unikokemuksen jatkuvan myös kotona.

”Joskus ihmiset soittavat meille kysyäkseen, mistä he saavat samanlaiset tyynyt ja peitot kuin hotellissa, jossa he juuri yöpyivät”, Laine kertoo hymyillen.

Kuka on Tuomas Laine?

Laadukkaista tuotteistaan tunnetun Joutsenen markkinointipäällikkö, joka jakaa perheyrityksen kanssa saman arvomaailman.

Search