Hyppää sisältöön

Kristiina Michelsson 

”Sisustusarkkitehti Kristiina Michelssonille suunnittelutyö lähtee rakennuksen historiasta: ”Haluan että asiakas kokee paikan hengen suunnittelumme kautta”

Studio Arcibellan perustaja ja sisustusarkkitehti Kristiina Michelsson tietää, miten ympäristö ja historia muutetaan tunnelmaksi. Yli 30 hotelliprojektia suunnitelleena hän tiesi tarkalleen, miten Rakennusmestarien talon henki siirretään osaksi Hotel Mestarin elämyksellisyyttä.

Kristiina Michelsson on arkkitehti jo kolmannessa sukupolvessa. Hän kasvoi arkkitehtuurin ja taiteen ympäröimänä, joten ammatinvalinta oli ilmeinen.

”Koko lapsuuteni ajan minut vietiin erilaisiin kirkkoihin ja taidemuseoihin ympäri Eurooppaa. Taidemuseoissa on jotain niin kotoisaa, vaikka se olisi toisella puolella maailmaa. Olen kasvanut tietynlaiseen ajatteluun. Kadulla en katso näyteikkunoita, vaan rakennuksen yksityiskohtia, värejä ja materiaaleja.”

Milanossa sisustusarkkitehdiksi kouluttautunut Michelsson palasi opintojen jälkeen Suomeen ja perusti pian oman arkkitehtitoimistonsa Studio Arcibellan. Michelssonin rakkaus matkustelua kohtaan näkyy yksilöllisenä ammattitaitona: Studio Arcibella on vastannut yli 30 hotellin ja 60 ravintolan sisustusarkkitehtuurista.

”Hotelli- ja ravintolatilat inspiroivat minua. Niissä toiminnallisuus ja elämyksellisyys kohtaavat. Designin tulee palvella tilan toimintaa, samalla kuitenkin luoden tilan kokonaisvaltaisen tunnelman. Tähtipöly syntyy siitä, kun tilassa on vähän enemmän kuin osaa odottaa.” 

Hotel Mestarin viimeistely on tehty rakennusmestarien jalanjäljissä 

Se, miltä Hotel Mestarissa näyttää ja tuntuu, on pitkälti Michelssonin käsialaa. Työ alkaa pinnan alta rakenteista ja tekniikasta, ja kulminoituu näkyväksi esimerkiksi pintojen ja kiintokalusteiden väreissä, materiaaleissa, tekstuureissa ja muodoissa. Kaikki valinnat ilmentävät rakennuksen mennyttä ja nykyistä henkeä.

”Haluan, että asiakas kokee paikan hengen suunnittelumme kautta. Siksi suunnittelu alkaa aina kunkin tilan historiasta ja ympäristöstä. Haluan ammentaa siitä, mitä rakennuksessa jo on. Esimerkiksi 30-luvun alkuperäistä tiiltä on näkyvillä eri puolilla hotellia. Lankkulauta, metalli ja paikoitellen näkyväksi jätetyt rakenteet henkivät rakennuksen alkuaikojen tunnelmasta. Michelsson keskittyy myös yksityiskohtaiseen viimeistelyyn rakennusmestarien jalanjäljissä.

”Vanhassa Eirassa on upeita rakennusmestarien suunnittelemia ja rakentamia rakennuksia, joiden yksityiskohdat jäävät mieleen. Siksi halusin vaalia yksityiskohtia myös Mestarissa. Esimerkiksi vastaanoton 30-luvulle ominainen betonivalulattia viimeisteltiin messinkilistoilla.”

Kuka on Kristiina Michelsson? 

Julkisiin tiloihin erikoistunut sisustusarkkitehti ja yrittäjä, jonka suunnittelun lähtökohtana on aina tuoda kohteiden aito historia esiin. 

Search