Hyppää sisältöön

Päivi Pellikka

Parturi-kampaaja ja meikkitaiteilija Päivi Pellikalle asiakas on kuin kävelevä käyntikortti: “Yrittäjän on pistettävä aina parastaan”

Espoolaiselle, Pohjois-Karjalasta kotoisin olevalle, kauneuden luomistyöhön intohimoisesti suhtautuvalle Päivi Pellikalle 35 vuoden kokemus alalta on tuonut mukanaan tiettyä tekemisen varmuutta. Pellikalle opin tie ei kuitenkaan tule koskaan päätökseen, sillä työssä ansioituminen edellyttää jatkuvaa kykyä kehittyä.

Päivi Pellikka, yrittäjä Neo Hiushuoneen takana, suhtautuu työhönsä suurella sydämellä ja äärimmäisellä ammattitaidolla. Työfilosofian perustana on asiakkaan kasvoille nouseva hymy, jonka syntyyn Pellikka myötävaikuttaa tarjoamalla asiantuntevaa näkemystään, parasta mahdollista palvelua sekä laadukkaan tuotevalikoiman.

“Yksi elämäni suurimpia päätöksiä oli, kun päätin hakeutua alalle. Estetiikan arvostus kulkee osana arkeani ja muoti tuo päivittäin mukanaan uusia ja raikkaita tuulia. Eikä aika käy koskaan pitkäksi, kun asiakastuolissa istuu toinen toistaan mielenkiintoisempia persoonia”, Pellikka avaa.

Kauneuden ammattilaisen kirjava työnkuva

9. luokalta lähtien määrätietoisesti kohti parturi-kampaajan ammattia kulkenut Pellikka pitää itseään ennen kaikkea toiminnan ihmisenä. Työtä hän tekee tänäkin päivänä samalla mentaliteetilla, kuin taipaleensa alkumetreillä – antaa vaistojen johdatella ja positiivisen energian virrata.

“Luovuudelle on tässä työssä tehtävä tilaa. Jokainen haaste on minulle mahdollisuus ja rima on aina korkealla. Asiakas ei mielestäni ansaitse yhtään sen enempää tai vähempää kuin pelkkää parasta – parasta mahdollista palvelua ja parhaan mahdollisen lopputuloksen”, Pellikka toteaa.

Ammattitaito, ilo ja rakkaus työhön ovat Pellikan supervoimia, joiden vuoksi asiakkaat kymmenienkin vuosien takaa palaavat.

“Arvostan henkistä kasvua ja toisinaan tarvitaankin kuuntelevaa henkilöä, jolla on valmiutta tarjota näkökulmia – koskivat ne sitten hiuksia tai yksityiselämää. Asiakasta palvellaan rautaisella ammattitaidolla ja asiakas on Neo Hiushuonessa aina numero yksi”, Pellikka kertoo.

“Kun rakastat, ei voi tulla raskasta”

Pellikka ei pidä työpäiviään arkisen tasaisina, vaan omien sanojensa mukaisesti työ on juhlaa. Arjen lisäksi myös juhlakampaukset sytyttävät, samoin kuin juhlavien meikkien teko. Suunnittelutyö tuntuu Pellikasta erityisen antoisalta ja syitä tähän on useita – asiakkaalle voidaan tarjota inspiraatiota teknisen toteutuksen ohella.

“Yrittäjänä tärkeimmät ominaisuuteni ovat sitkeys ja sisukkuus, mutta myös rakkaudella työhön on suuri merkitys. Kun rakastat, ei voi tulla raskasta”, Pellikka mainitsee.

Ala on Pellikaan mukaan kehittynyt viime vuosina kovaan tahtiin ja uudet trendit virtaavat valon nopeudella halki sosiaalisen median. Samanaikaisesti yleinen tietämys lisääntyy ja tekniikka kehittyy.

“Töitä kauneudenhoitoalla riittää, mutta ammattitaito on kaiken kaikkiaan todella tärkeää. Pidän omasta ammattitaidosta jatkuvaa huolta ja kouluttaudun niin kotimaassa kuin ulkomailla”, Pellikka kertoo.

Kampissa jo 20 vuotta palvellut Neo Hiushuone on muuttanut Hotel Mestarin kivijalkaan osoitteeseen Eerikinkatu 11. Pellikka toivottaa sekä uudet että vanhat tuttavuudet lämpimästi tervetulleeksi.

Kuka on Päivi Pellikka?

Neo Hiushuoneen perustaja, joka on vuodesta 2003 palvellut asiakkaitaan Kampissa kampaamo- ja parturipalveluita tarjoten. Hotel Mestarin kivijalkaan, Eerikinkadulle, vastikään liiketilansa muuttanut Pellikka loihtii hiukset ja meikit kaikkiin tilanteisiin.

Search