Miesten mittatilausvaatetukseen erikoistuneen Caine Clothiersin yksi kolmesta perustajasta on Joona Wörlin. Hän tietää, miten tyylikkäästä saadaan samaan aikaan arkista ja tuttua. Parhaat materiaalit ja merkit valitaan taustatyön, mutta myös fiiliksen pohjalta.
Wörlin perusti Kaartinkaupungissa sijaitsevan Caine Clothiersin kolme vuotta sitten yhdessä vaatturi Joonatan Karkiaisen ja jalkinevalmistaja-suutari Johan Mikkosen kanssa. Kolmikko tutustui aikoinaan työskennellessään vaatetusalan eri yrityksissä. Idea omasta liikkeestä lähti intohimosta tuoda tyylikäs pukeutuminen mahdolliseksi kaikille asiantuntijuuden ja helposti lähestyttävän palvelun kautta.
”Mittatilaustyö ei aina tarkoita kolmiosaista pukua. Haluamme tehdä siitä kaikille arkista ja tuttua. Autan asiakkaita löytämään sen, mikä heistä tuntuu omalta. Ja sitten vain teemme siitä paremman version. Vaikka pukeutuminen on intohimoni, nautin tässä työssä eniten asiakkaiden tyytyväisyydestä, niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin”, Wörlin kertoo.
Kolmikolla on useita tehtaita yhteistyökumppaneina Euroopassa. He matkustavat vuosittain Firenzeen vaatetusalan tapahtumaan, josta he etsivät alan parhaita valmistajia.
”Tutkimustyö on kestänyt vuosia. Ei kukaan meille kerro, mikä Italian pikkukylän valmistaja on missäkin hyvä. Se on jännittävää hommaa ja siitä mä tykkään. Parhaiden valmistajien löytäminen on osin myös alueellista. Uskomme esimerkiksi siihen, että parhaat neuleet tulevat Skotlannista. Siellä niitä on valmistettu satoja vuosia”, Wörlin sanoo.
Historian todistusaineisto ei silti riitä valintaan, vaan vaatteen tai materiaalin tulee herättää myös tunteita:
”Shetlandinsaarilta tulevassa karkeassa ja kestävässä villassa on oikeanlainen fiilis – sellainen, joka neuleessa kuuluu olla.”
Mittatilaustyö on asiantuntijuuden ja käsityöläisyyden ytimessä
Mittatilaustyössä tarvitaan näkemystä materiaaleista, käsityötaitoja ja ymmärrys asiakkaan tarpeista. Prosessi lähtee usein kankaan ja yksityiskohtien valinnasta, sitten mittojen ottamisesta ja sovitusvaatteen kokeilusta.
”Istuvuus valitaan osin sen mukaan, mihin tarkoitukseen vaate tulee. Takeissa olennaisinta on hartioiden ja rinnanympäryksen oikea istuvuus. Materiaalit ja niiden tekstuuri tarjoavat mahdollisuuden eri vivahteisiin”, Wörlin kertoo.
Wörlinin määrätietoinen, terävä ja kohtelias olemus viestii itsevarmuudesta, mutta myös nöyryydestä ja tekemisen halusta. Hän istuu liikkeensä ulkopuolella huoliteltu, ruskea, tekstuuriltaan rosoinen puku päällä juoden espressoa – samalla kuitenkin kertoen ettei halua kiinnittää pukeutumiseensa liikaa huomiota.
”Intohimoni pukeutumiseen on nykyisin myös työni. Kun vaatekaapin kappaleet toimivat keskenään, ei pukeutumista tarvitse sen kummemmin miettiä. Tänä aamuna heitin puvun ylle muutamassa minuutissa”, hän kertoo huolettomasti.