Hyppää sisältöön

Tarja Liikanen ja Erja Hietala

”Mieltä virittävät tuoksut täydentävät kokemuksen ja yksilöivät
tunnelman”, kertovat Hotel Mestarin tuoksusuunnittelijat

Kun vieras astuu sisään Hotel Mestariin, aistii hän ympärillään hyvin tietynlaisen tunnelman. Tunnelma on kokonaisvaltainen, persoonallinen ja käsinkosketeltava: jokainen aisti saa osansa. Mestarin tuoksumaailman suunnittelijat Tarja Liikanen ja Erja Hietala kertovat, miten tuoksut vaikuttavat tilassa.

Ambiuksella erilaisten tilojen tuoksumaailmaa suunnittelevat Tarja Liikanen ja Erja Hietala tietävät tuoksuista paljon. Yksi tuoksu voi parhaimmillaan johdattaa muistojen maailmaan vielä vuosienkin päästä.

”Tuoksusuunnittelu on kuin tiedettä. Ruohonjuuritasolla puhutaan aivolohkojen muistiosioista, hajuaistin toimintalogiikasta ja muistijäljestä. Ihminen voi vielä vuosienkin päästä yhdistää tietyn tuoksun johonkin kokemaansa asiaan”, Liikanen kuvailee.

Molemmat ovat työskennelleet tuoksumarkkinoilla jo vuosia ja kertovat alan murroksesta Suomessa.

”Suomessa on vasta viime vuosina alettu ymmärtämään tuoksujen tärkeää osaa kokonaisvaltaisen tunnelman luonnissa, ja siihen on syynsä. Suomessa ilma on raikasta, ja olemme tottuneet kaupunkien tuoksuttomuuteen. Sen sijaan Euroopassa monilla kävelykaduilla voi ikään kuin kulkea eri liikkeistä kadulle leviävien persoonallisten ja houkuttelevien tuoksujen läpi”, Hietala kuvaa.

”Kaikki aistit pitää pystyä täyttämään, jos kokemuksesta halutaan kokonaisvaltainen.”

Ennen tuoksujen valintaa Hietala ja Liikanen haluavat nähdä tilan, johon tuoksumaailmaa ollaan suunnittelemassa. Usein paikan hengen huomaa heti, ja tuoksujen valinta on ilmeistä. Kutkuttavin ajatus tilojen tuoksuissa on se, että niiden vaikutus kokonaisvaltaisen tunnelman luontiin on alitajuntaista.

”Kun vieras astelee Hotel Mestariin, hän ei välttämättä erota tuoksua. Silloin kun tuoksut, äänimaailma ja tilan materiaalit on sovitettu tarkasti yhteen, huomio kiinnittyy kokonaisvaltaiseen tunnelmaan, ei yksittäiseen aistihavaintoon”, Hietala kertoo.

Mestarin tuoksumaailma on rohkea ja mielenkiintoinen. Sitä voisi sanoittaa itsevarmaksi, rouheaksi ja yllätykselliseksi, jossa on ripaus maskuliinisuutta.

”Mestarissa tuoksumaailma kulkee läpi jokaisen tilan sulautuen yhteen muiden ympärillä havaittavien asioiden kanssa. Tuoksuja ja niiden eri vivahteita on korostettu erilaisissa tiloissa. Jokainen tuoksu ja vivahde korostaa ympäröivän tilan visuaalisia asioita eri tavoin”, Liikanen kuvailee.

Yksityiskohtaisen ja monisäikeisen tuoksusuunnittelun taustalla on yksi pääsanoma.

”Kaikki aistit pitää pystyä täyttämään, jos kokemuksesta halutaan kokonaisvaltainen”, Hietala linjaa.

Keitä ovat Erja & Tarja?

Tuoksusuunnittelijoita, jotka loihtivat osansa moniaistillisiin kokemuksiin tuoksujen kautta.

Search