Hyppää sisältöön

Susanne Nicol

Kukkakaupassa sesongit tuodaan esille
kimppujen väriloistossa

Eiran kukkakioskin portaita ympäröi kymmenien kukkalajien kaunis väriloisto. Sisällä pienessä ja sympaattisessa kioskissa häärää itse omistaja Susanne Nicol. Asiakkaat ja kukat tekevät työstä mielekkään – niihin ei kuulemma kyllästy ikinä.

Jo yli 30 vuoden ajan Tehtaankadun ja Laivurinkadun kadun kulmassa on ollut samainen kukkakioski, jossa Susanne Nicol on toiminut omistajana viimeiset kolme vuotta. Kioskin on pystyttänyt edesmennyt torikauppias, joka halusi toteuttaa intohimoaan kukkiin. Nyt Susanne vie tätä intohimoa eteenpäin.

”Mulla on aina ollut unelmana oma kukkakauppa. En vaan oo uskaltanut hypätä tuntemattomaan, kunnes tilaisuus tuli kuin tarjottimella eteen. Siihen oli tartuttava.”

Nicol työskenteli pitkään kukkatukussa ja kuunteli kukkakauppiaiden avautumisia rankasta ja kiireisestä yrittäjäelämästä. Hän myös näki sivusta kukkakaupan arjen tehdessään viikonloppuvuoroja Eiran kukkakioskilla.

”Onneksi tartuin tähän mahdollisuuteen ennakkoluuloista huolimatta. Kukkakauppiaiden puheet opettivat paljon ja osasin ainakin asennoitua yrittäjäelämään. Nyt tiedän sen, että yrittäjänä ei kannata ajaa itseään loppuun, vaikka olis minkälainen palo työhön.”

Susannella on suuri palo työhön – kukkiin sekä asiakkaisiin, joiden kanssa työtä tehdään. Hän kertoo, ettei koskaan kyllästy kukkien väriloistoon tai muotoihin.

”Joka kerta, kun kuorma tulee tuntuu kuin olisi joulu. Avaan paketteja ja ihailen kukkia, vaikka ne olisivat samoja, joita oon nähnyt jo sata kertaa. Lempikukkiani ovat hortensia ja pioni.”

”Hienoimmat kimput tulee yhteistyössä asiakkaiden kanssa”

Ympäristön asukkaat pitävät Eiran kukkakioskin kiireisenä. Osalle vakioasiakkaista kukkakioski on tuttu jo sen perustamisen ajoilta.

”Jotkut ympärillä asuvat voivat käydä täällä viikottain. Kyllä mä aika monet salaisuudet tiedän”, Nicol naurahtaa.

Kukkien asettelu kauniiksi kokonaisuuksiksi on hyvin visuaalista puuhaa, johon floristiikan lainalaisuudet tuovat oman särmänsä.

”Mun työ on tehdä kaikenlaisista kimpuista näyttäviä ja kauniita. Lähden rakentamaan kimppuja yhdestä pääkukasta, jonka ympärille lisään erilaisia lehtiä, heiniä tai pienempiä kukkia.”

Nicol on 20 vuoden uransa aikana kasvattanut ammattitaitoaan ja näkemyksiään kukista ja niiden mahdollisuuksista. Hän osaa ottaa eri lajeista, väreistä ja muodoista kaiken hyödyn irti.

”Muistan, kun joskus nuorena suoristin lehdetkin painojen avulla. Nykyään kimppu on sitä hienompi mitä enemmän siinä on sopivaa epäsymmetriaa.”

Joskus myös asiakkaat haluavat hypätä floristin saappaisiin ja vaikuttaa kimpun kukkiin. Susannen työ on tehdä erikoisista ja ensisilmäyksellä yhteensopimattomistakin kukkavalinnoista näyttävä kimppu.

”Usein näistä asiakkaiden ennakkoluulottomista ja rohkeista valinnoista tulee just niitä hienoimpia kimppuja.”

Kuka on Susanne Nicol?

Luonnosta inspiroituva floristitaustainen kukkakauppias, jonka lempikukkia ovat hortensia ja pioni.

Search