Stefan Lindfors

Taidepiireissä on turhaa trendipuhetta, ja taide on silkkaa viihdettä. Nämä terävät mielipiteet eivät ole taiteilija Stefan Lindforsin ainoita. Itsevarmuus, luova ajattelu ja omien arvojen tunnistaminen ovat johtaneet kansainväliseen uraan sisustusarkkitehtina, kuvanveistäjänä ja designerina.

Eri taiteenaloilla liikkuva monilahjakkuus Stefan Lindfors on kiireinen. Työpöydällä odottavat muun muassa keväällä avattavan taidehotelli AX:n ilme ja ruotsinlaivan kolme suurikokoista veistosta.

Tie taiteilijaksi ei ole ollut itsestään selvä. Lindfors syntyi Ahvenanmaalla perheeseen, jonka suvussa ei tunnettu taidetta. Koulussa Lindfors ajatteli ryhtyvänsä kokiksi, kunnes lukion kuvaamataidon opettaja sai hänet tunnistamaan taiteellisuutensa ja hakemaan taideteolliseen korkeakouluun.

”Olin kiinnostunut piirtämisestä ja rakentamisesta jo kaksivuotiaana. En minä silti vielä koulussa tiennyt olevani taiteellisesti lahjakas. Enkä minä tiedä, olenko vieläkään.”

Sitten taiteilija on hetken hiljaa ja korjaa sanomaansa: ”Tai itseasiassa tiedän minä. Olen erittäin hyvä siinä mitä teen.”

Itsekkyys ei ole pahe vaan elämän priorisointia

Lindforsin suhtautuminen taiteilijuuteen ylittää perinteisen työn määritelmän.

”En pidä taiteilijuutta työnä. Teen tätä puhtaasti rakkaudesta ja omasta tahdosta. Otan vastaan vain projekteja, joista aidosti pidän. Moni väittää tekevänsä samoin, mutta en tunne montaa, joiden kohdalla se pitäisi oikeasti paikkaansa.”

Taiteilijan terävät mielipiteet ja värikäs ilmaisutyyli ovat alttiita erilaisille ymmärryksille. Hänelle kuitenkin selkeä oma linja ja itsensä etusijalle asettaminen tuntuvat luontaiselta tavalta elää.

”Pidän huolta ensin itsestäni. Ei ihminen voi olla kiva muille, ellei hän ole ensin kiva itselleen. Siksi happinaamarikin laitetaan koneessa ensin itselle ja sitten vasta vieressä istuvalle lapselle.”

Taiteen tekemiselle tai katsomiselle ei tulisi asettaa rajoja

Lindfors ei halua asettaa taiteelle sääntöjä. Häntä ärsyttää ”taidepiirien trendipuhe”, joka pyrkii jäsentelemään eri taiteenaloja suhteessa toisiinsa. Taiteen ei myöskään tulisi olla vain tiettyjen ihmisten saavutettavissa, vaan kaikille vapaasti koettavissa ja tulkittavissa olevaa viihdettä.

”Taide kuuluu kaikille. Eihän sitä ruotsinlaivan matkustajaa välttämättä voisi vähempää kiinnostaa aluksen aulaan sijoitettu veistokseni. Mutta siinä vaiheessa, kun yksi seurueesta oksentaa vessassa buffetin yltäkylläisyyttä, voi toinen seurueen jäsenistä käytävällä odotellessaan tajuta, että siinäpä vasta omituinen veistos. Silloin taide on saanut uuden yleisön. Se on fantastista!”