Hyppää sisältöön

Jyri Naskali

Jyri Naskalin käsityönä tehdyt nahkarusetit rikkovat hillityn pukupukeutumisen etikettiä juuri sopivasti

Käsityöyrittäjä Jyri Naskali suunnittelee ja valmistaa kierrätetystä nahasta Naskali Leather -rusetteja. Aluksi nahasta työstäminen oli Naskalille vain harrastus, joka lopulta vei hänet mennessään. Vuodesta 2016 toimineen Naskali Leathersin pajalla valmistetaan tyylikkäitä ja kestäviä nahkarusetteja vastuullisesti mm. nyrkkeilyseurojen ylijäämänahkasta.

Naskali Companyn perustajalla Jyri Naskalilla on pitkä kilpaurheilutausta nyrkkeilymaailmassa, jossa hänen periksiantamaton yrittäjäasennekin on muovautunut. Naskali on toiminut yrittäjänä koko ikänsä. Parturi-kampaajan uralla vierähti ensin 16 vuotta, kunnes Naskali pysähtyi pohtimaan oman yrittäjyydensä suuntaa. Idea käsityöalalle lähtemiseen heräsi intohimosta käsillä tekemiseen, kierrätetyn nahan käytettävyydestä sekä halusta luoda uutta.

“Halusin silloiselle piipulleni nahkaisen kotelon, jota en löytänyt mistään. Määrätietoisesti ajattelin, että kai mä osaan sen tehdä itse. Onnistuttua innostuin kokeilemaan nahasta kaikkea mahdollista”, Naskali kertoo.

Intohimo harrastukseen vei suuren osan Naskalin vapaa-ajasta. Yhdessä vaimonsa kanssa Naskali keksi, että harrastuksen voisi kääntää yritystoiminnaksi ja tuotteena voisi toimia nahkarusetit.

Naskali teki urheilu-uransa aikana merkinnän, että laadukkaat nyrkkeilyvälineet tehdään pääosin nahasta ja kun esimerkiksi hanskojen saumat alkavat repeytyä, niistä tulee äkkiä käyttökelvottomia.

“Kun idea nahasta valmistetuista ruseteista lähti liikkeelle, muistin, että nyrkkeilyseuroilta jää paljon nahkaa yli. Yhdestä hanskasta saa hyvin valmistettua 2-4 rusettia. Nykyisin saan vuodessa 5 tai 6 seuralta 3 säkillistä nahkaa käyttöön.”

Vuonna 2016 valmistuivat Naskali Lethersin ensimmäiset prototyypit, joiden ympärille Naskali Leather perustettiin vuonna 2017.

Pukeutumisen etiketin rikkomista rohkeasti ja puhuttelevasti

Miesten pukupukeutuminen on hillittyä, eikä miesten erilaisia asusteita ole tarjolla paljoakaan. Nyttemmin etikettejä on alettu rikkoa hyvällä maulla, joka on Naskalin mielestä toivottua.

“Esimerkiksi Linnan juhlissa, joissa on nähty useampikin Naskali Leather -rusetti, on niin sanotusti rikottu etikettiä. Jos mentäis täysin etiketin mukaan, rusetin pitäisi olla valkoinen ja itse sidottu. Nämä rusetit on valmiiksi sidottuja ja nahkaisia. Mut ehkä se on nykyään vain pieni ja tyylikäs etikettivirhe”, Naskali naurahtaa.

Rusettien näkeminen eri tilanteissa on Naskalista palkitsevaa. Naskali Leathersin rusetteja tullaan näkemään myös Hotel Mestarin työntekijöiden työasuissa.

Tulevaisuuden tavoitteena Naskalilla on saada rinnalleen uusia tekijöitä, jolloin hän voisi sopivissa määrin irtautua tekijän penkiltä kehittämään toimintaa. Naskalille on tärkeää, että toiminta kulminoituu jatkossakin Suomeen. Kaikki Naskali Companyn tuotteet on suunniteltu ja valmistettu Suomessa. Hän haluaa myös toiminnallaan korostaa käsityöammattien merkitystä.

“Nautin olla pajalla tekemässä tuotteita, mutta toisaalta nautin myös tuotteiden suunnittelusta ja myymisestä. Nyt edessä on vähän sellainen vaihe, että tekemistä täytyy ulkoistaa, jotta Naskali Company voi kasvaa”, Naskali pohtii.

Kuka on Jyri Naskali

Luova ja taiteellinen yrittäjä, joka valmistaa Suomessa käsityönä tuotettuja nahkarusetteja.

Search