Skip to content

Hotel Mestarin mestaritiimi inspiroituu yhteisön jäseniensä eri taidoista, mikä takaa tiimin jatkuvan kehityksen

Keskelle elämää täynnä olevaan Helsingin ydinkeskustaan avataan Hotel Mestari, jonka työntekijät inspiroituvat omasta työstään ja asiakkaistaan. Työtehtäviin tartutaan sopivalla itsevarmuudella, mutta ollaan myös valmiita auttamaan kaveria tarvittaessa. Hotel Mestarissa jokainen persoona täydentää tiimin positiivisella halullaan oppia uutta. Näin hotellin mestaritiimin päivä voisi edetä. 

Vastaanottovirkailija on päättämässä työvuoroaan ennen iltaa. Vuoronsa päätteeksi hän viestittää vielä muille tiedoksi, että seuraavat viikot hotellissa ovat täyteen varattuja. Juuri vuoroon tulleelta työkaveriltaan hän varmistaa, muistaahan tämä, mitkä asiakkaat tänään saapuvat. Totta kai tämä muistaa. Lähtiessään vuorosta vastaanottovirkailija huikkaa vielä ohikulkevalle tarjoilijalle tsempit ja onnentoivotukset iltavuoroon. 

Tarjoilija on juuri saanut vaihdettua työvaatteet päällensä ja on valmis aloittamaan kiireisen työpäivän. Hän tietää, että lauantai-illat ovat erityisen vilkkaita, mutta tämä lauantai eroaa muista. Tarjoilija huomaa ravintolaan juuri saapuneen pariskunnan ja rientää ohjaamaan heidät pöytäänsä. Hän vaihtaa pöydän valon hämärämpään iltavalaistukseen ja huomaa pariskunnan merkitsevän katseen. Molemmat ovat vaikuttuneita tarkkaan mietitystä yksityiskohdasta. Tarjoilija suosittelee alkuruoaksi uutta ruokalajia, joka on juuri otettu listalle. Kokki on saanut taas vision. 

Kokki on tosiaan keksinyt muutama viikko sitten illallismenun kokonaisuuksiin uuden idean, joka tekisi Hotel Mestarista entistä persoonallisemman. Hän on saanut ideansa ollessaan lomamatkalla, ja inspiroitunut paikallisesta ruuasta. Tänä iltana kokki on valmistanut ateriat poikkeuksellisella pieteetillä, koska tietää, miten erityisestä illasta on kyse. 

Myös palvelupäällikkö on ollut mielissään kokin uusista ideoista – nehän ovat enemmän kuin tervetulleita syksyn pimeyden laskeutuessa Helsinkiin. Palvelupäällikkö on pistänyt merkille kokin taidot sekä itsevarmuuden, vaikka tämä onkin vasta uransa alkuvaiheessa. ”Juuri tällaista innovatiivisuutta ja yllätyksellisyyttä me haluammekin”, hän miettii itsekseen. Palvelupäällikkö ehtii istuutua hetkeksi sähköpostinsa ääreen ennen kuin käy tarkistamassa vastaanoton tilanteen ja tervehtimässä työvuoroon tullutta vastaanottovirkailijaa. Hän osaa kertoa, että illan odotetuimmat vieraat ovat saapuneet hotellille ja suuntaamassa ravintolaan. Palvelupäällikkö soittaa varmistaakseen elämysmestarilta, että onhan tämä huomioinut pariskunnan saapumisen.

Elämysmestari on ehtinyt juuri saada kaikki muut työt hoidettua ennen kuin vieraat ovat saapuneet hotellille. Päivän tiukka aikataulu ei kuitenkaan haittaa elämysmestaria, sillä hän osasi odottaa sitä ja valmistautui huolella vieraiden tuloon silloin, kun työkalenterissa oli väljempää. Hän on innoissaan illasta, sillä juuri tällaisista tapahtumista elämysmestari inspiroituu eniten. Pariskunnan huone on koristeltu viimeisen päälle ja kaikki on valmista. Elämysmestari odottaa tarjoilijan kanssa sivummalla oikeaa hetkeä.

Pariskunta on nauttinut alku- ja pääruoat, joten jäljellä on enää jälkiruoka. Palvelupäällikkö on juuri kulkemassa omissa työtehtävissään hotellin ravintolan ohi, kun kiinnittää huomiota ruokailevaan pariskuntaan. Hän näkee, että tarjoilija tuo pöytään herkullisen pannacotta-annoksen, jonka päälle on ohjeistuksen mukaan asetellut elämysmestarilta saamansa sormuksen. Tarjoilija poistuu paikalta, ja palvelupäällikkö liikuttuu huomatessaan kosijan saaman myöntävän vastauksen, jonka jälkeen hän jatkaa illan muihin työtehtäviin. 

Etsimme nyt Hotel Mestariin mestarijengiä, joille löytyy paikkoja mm. vastaanottovirkailijana, kokkeina, tarjoilijoina, kokoontumisten parissa työskentelevinä elämysmestareina sekä keittiön-, salin- ja vastaanoton palvelupäällikköinä. Lue hakuohjeet ja hae tehtävään täältä. 

Mestarijengin rekry

Haussa erilaista osaamista ja oppimisen asennetta!

Search